torstai 9. helmikuuta 2017

Mitä tarvikkeita vauvalle?

Lasketun ajan lähestyessä aika tuntuu hidastuvan. Tunnelma on odottava ja äidillä tietysti tukala, kun raskauden viimeisellä kolmanneksella vauva ottaa massakauden päälle ja maha kasvaa silmissä. Tällöin hyvää ajankulua on valmistella kotia tulevaa varten.

Olimme tietysti raskauden aikana miettineet mitä tarvikkeita kotoa olisi hyvä löytyä, kun nyytti viimein kotiin saapuu. Koska kyse oli esikoisesta, kokemusperäistä tietoa asiasta ei tietenkään voinut olla. Asia vaati hiukan perehtymistä, mikä minulle sopi hyvin, sillä pureudun mielellään hankintoihin kunnolla. Kyllä pitää ihmisen tietää mihin rahansa laittaa!

Kun avasin lastentarvikkeiden Pandoran lippaan, tajusin miten typerä olinkaan ollut, kun olin kuvitellut, että ostamme vaunut, pinnasängyn, turvakaukalon, hoitopöydän ja sillä selvä. Katson hyvän hintalaatusuhteen omaavat tuotteet ja asia on hoidettu.

Ensinnäkin hyvin pian kävi ilmi, että lastentarvikkeet ovat verrattavissa rannekellon ostoon. Voit ostaa Tokmannilta viiden euron kellon, ja siitä näkee ajan. Hyvällä tuurilla se pysyykin ajassa, ja kestää aikansa. Eikä harmita, jos se menee rikki. Toisessa päässä vain taivas on rajana, rahaa voit laittaa niin paljon kiinni kun ikinä vaan on irroitettavissa ja halua riittää. Lisäksi tarvikevalikoima on ihan tolkuton ja markkinointiyritykset luovat taitavasti mielikuvaa siitä, että jokainen lastaan rakastava vanhempi hankkii kaiken tämän ja enemmän. Siispä hihat ylös ja härkää sarvista. 


Turvakaukalo

Lähestyin asiaa aikajärjestyksessä. Ensimmäisenä sairaalasta päästyämme tarvitsimme turvakaukalon. Turvakaukaloita on monenmerkkisiä ja hintaisia. Ne voidaan kiinnittää autoon joko turvavöillä, turvavyökiinnittäiseen alustaan tai Isofix-alustaan. Koska molemmista autoistamme löytyy Isofix-mahdollisuus, tuntui se kätevimmältä vaihtoehdolta. Alusta tulee siis auton takapenkkien selkä- ja istuinosien välistä löytyviin metallikiinnikkeisiin kahdella pikalukitteella kiinni, työkaluja ei tarvitse. Jalustat ovat kaukalokohtaisia, eli ne eivät toimi ristiin eri merkkien välillä. 

Turvaistuinvalmistajat ja myyjät tietysti toitottavat, että kaukakaloa tai istuinta ei pidä ostaa käyttynä, koska se voi olla kolaroitu. Mielestäni tässäkin asiassa voi kuitenkin luottaa maalaisjärkeen. Turvakaukalon käyttöikä on suht lyhyt (meillä meni 9kk), ja käyttötunnit loppuviimeksi aika vähäisiä. Siistin tuoreehkon alustan ja kaukalon asialliselta myyjältä uskaltaa kyllä ostaa, ja säästö on herkästi satasia.

Kaukalo löytyi Tori.fi palvelun kautta. Vuoden vanha Britax Baby safe plus II shp (olen todennut myös, että lastentarvikkeiden nimet osaavat olla todella kryptisiä, lähes taulu-tv tasoa). Kaukalo oli siisti, siitä löytyi sivutörmäyssuojat, sangan asentoa saa säädettyä yhdellä kädellä autossa ja oli testeissäkin pärjännyt. Istuimen koko säätyi käyttäjän mukaan helposti yhdellä kädellä. Hyvä ostos mielestäni. 


Pinnasänky

Enpä olisi uskonut, että näinkin yksinkertaisesta asiasta on saatu väännettyä niin monta sovellusta ja vieläpä niin, että monissa sovelluksissa on oikeasti tarveperäinen järki taustalla. 

Pinnasänkyä ei välttämättä tarvitse lapsen kotiuduttua vielä hetkeen. Ihmisen taimi mahtuu elämänsä alkutaipaleella nukkumaan hyvin äitiyspakkauksen pahvilaatikossa, jossa tulee patjakin mukana tarkoitusta varten. Meillä pinnasänky oli kuitenkin perusteltu hankinta heti, koska taloudessamme lattioita nuohoaa Jack Russelin terrieri. Ajattelimme, että tutustuminen näillä kahdella on helpompaa, kun saa pinnojen välistä aluksi ihmetellä uutta perheenjäsentä. 

Sänkyjä on siis useita erilaisia. Esim Stokke tekee modulaarista lapsen iän mukana muotoutuvaa sänkyä, joka on huomattavan arvokas. 
Perussängyn saa käytettynä muutamalla kympillä, eikä uutenakaan sellaisesta valtavasti köyhdy. Esim Briolla on hyvä valikoima.

Ominaisuus, mikä on vähintäänkin sängystä olisi hyvä löytyä, on pohjan korkeuden säätö. Säästää vanhempien selkää, kun tiheimmän imetyksen aikaan ei tarvi nostella niin matalalta lasta ruokailemaan ja vaipanvaihtoon. Toinen hyvä ominaisuus on laskettava tai irrotettava sivu, jolloin pinnasängystä saa tehtyä ikäänkuin lisävaunun vanhempien sänkyyn. Näin äidin ei tarvitse nousta sängystä kun ottaa lapsen ruokailemaan. Eli helpottaa arkea. On muuten taivaan tosi, että kun äidin arki helpottuu, myös isän arki helpottuu. Panostamisen arvoinen asia siis. 

Saimme naapurilta vanhan sängyn riittävillä ominaisuuksilla kättelemällä. Hioin ja ruiskumaalasin sen valkoiseksi, jolloin lopputulos tyydytti myös estetiikan päälle enemmän ymmärtävää vaimoani. 


Jatkuu seuraavassa.





 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti