Toiset tietävät jo nuorena peruskoulunsa päättäneinä, mitä haluavat tehdä isona. Minä en tiennyt, mutta monen valinnan ja sattumankin kautta päädyin kouluttautumaan teknisentyön aineenopettajaksi, ja valitsin sivuaineeksi luokanopettajan opinnot. 6 vuotta sitten valmistuin ja sain luokanopettajan viran heti ensimmäisenä syksynä valmistumisesta.
Opettajan päätehtävä on opettaa, mikä tänä päivänä tarkoittaa sitä, että opettaja toimii oppimisprosessin ohjaajana, tukijana ja luo puitteet oppimisen edellytyksille. Opettaminen ei ole enää opettajan monologia tai kymmeniä vuosia kelattuja kalvoja, vaan tiimipeliä oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa.
Lasten kanssa työskentely on armottoman rehellistä. Kun tärkeimpinä työkavereina on parikymmentä lasta, on omasta työstään saatu palaute reaaliaikaista ja suodattamatonta. Lasten kasvoilta näkee heti, kun joku tekemäsi asia toimii. Toisaalta pitkästyminen, turhautuminen tai muuten mielen sulkeva mieliala ei voi jäädä opettajalta huomaamatta.
Opettajien auktoriteetin murenemisesta otsikoidaan ja keskustellaan yhteiskunnassa paljon. Luokkien työrauhaongelmat ovat valitettavan yleisiä ja monet nuoret opettajat polttavatkin itsensä loppuun ammatinsa alkuvuosina tai päätyvät vaihtamaan alaa.
Päivän henkeen kuuluu, että ongelmien ilmaantuessa jonkun pää on saatava pölkylle. Osa syyttää asiasta opettajia, osa vanhempia, osa liian helpolla päästävää tai opettajien kädet sitovaa yhteiskuntaa. Osa on sitä mieltä, että lasten tarpeita ei ymmärretä ja että opettajat ovat ammattitaidottomia. Osa haikailee takaisin sotien jälkeistä opinsaunaa, milloin keinovalikoimaan edelleen saattoi kuulua pelolla saavutettu auktoriteetti ja ruumiillinen sekä henkinen kuritus. Joku saattaa löytää syyn kodin kasvatusvastuun laiminlyönnistä tai taloudellisesta inkluusiosta koulussa.
Vastaukset eivät tietenkään todellisuudessa ole näin yksinkertaisia, kun ongelmatkaan eivät ole yksiselittäisiä. Vastauksia ongelmiiin löydetään, kun tiimipeli oppilaan, huoltajien ja opettajien kanssa toimii. Parhaillaan siihen löytyy myös aikaa, resursseja ja tahtoa.
Ongelmia koulussa on, ja uusia syntyy sitä mukaa kun edellisiä saadaan ratkaistua. Se kuuluu mielestäni koulun arkeen, ja pitää hyväksyä osaksi työtänsä. Kun saman katon alla työskentelee satoja lapsia ja nuoria sekä kymmeniä aikuisia, joilla jokaisella on oma persoonansa ja vaihtelevat elämänpolut, on selvää että välillä kipinät sinkoilevat.
Vaikka ongelmista uutisoidaan ja keskustellaan paljon, täytyy muistaa että suuri enemmistö oppilaista ja heidän huoltajistaan sekä opettajista hoitaa oman tonttinsa kiitettävästi. Pieneen ja huonomminvoivaan osaan pitää kiinnittää huomiota ja hakea sinnikkäästi ratkaisuja ja auttamiskeinoja, mutta heitä todella koulumaailmassa on vain pieni osa.
Pisa-tuloksista en jaksa olla huolissani. Mekaanisia taitoja tärkeämpiä tavoitteita ovat mielestäni mm. hyvä itsetunto, itseluottamus, osallistuminen, yhteisöllisyys, vastuuntuntoisuus, onnellisuus, yrittäliäisyys sekä kokemus siitä, että juuri minä olen tärkeä. Jos itselläni ja oppilaillani on aamun ensimmäisen ja viimeisen tunnin jälkeen hymy kasvoilla, olen omasta mielestäni onnistunut työssäni. Rauhallinen ja avoin mieli on lähtökohta uuden oppimiselle.
Tykkään tehdä asioita itse. Useasti myös sellaisia asioita, joiden teettäminen ammattilaisella olisi ollut järkevämpi vaihtoehto. Itse tehdessä ensimmäistä kertaa mitä tahansa ammattitaitoa vaativaa askaretta aikaa menee perehtymiseen, vaihtoehtoisien ratkaisumallien punnitsemiseen ja usein myös useiden työvaiheiden suorittamiseen useita kertoja.
Rahaa kuluu tarvikkeiden, materiaalien ja työvälineiden hankintaan usein enemmän kun ammattilaisella, jolla työvälineet löytyvät omasta takaa ja pientarvikeostot suoritetaan suurilla volyymeillä suoraan yritysmyynnistä.
Jos asiaa punnitsee puhtaasti resurssien näkökulmasta, hyvin vähän asioita kannattaa nykyään enää tehdä itse. Huonekalut, käyttöesineet ja vaatteet saa kaupoista halvemmalla kuin mitä pelkät materiaalit maksaisivat itse tehdessä.
Asioiden korjaaminen sen sijaan on vielä usein kannattavaa, mikäli korjaus ei vaadi kalliiden varaosien ostamista. Usein näin kuitenkin valitettavasti on, koska monia tuotteita ei haluta suunnitella huollettaviksi. Varaosahinnoittelu on usein posketonta, jos verrataan kokonaan uuden tuotteen hankintahintaan.
Esim. auton jarrusatulan tiivistesarja voi maksaa puolet uudesta tehdashuolletusta jarrusatulasta. 100€ arvoisen painepesurin paineletku erikseen ostettuna voi maksaa 70€. Tai pieni muovinen tulovesiliitäntä 35 €. Parisängyn runko valkoiseksi maalattuna neljällä laatikolla maksaa Ikeassa 170€. Itse tehden pelkkiin pintakäsittelyaineisiin menee helposti lähelle 100€ (pakkelit, pohja- ja pintamaalit, liuottimet). Valokuvakehyksiä saa 2kpl alle eurolla.
DIY-mies tai nainen (do-it-yourself) joutuu hyväksymään sen faktan, että itsetekeminen ei aina ole se taloudellisesti kannattavin vaihtoehto. Perusteluja joutuu siis hakemaan usein muualta. Mitä itsetekemisestä sitten hyötyy?
- Itse tekeminen on kivaa!
- Itse tekemällä kokee riemua ympäröivän maailman ymmärtämisestä, uuden oppimisesta ja minäpystyvyydentunne pönkittyy.
- Saa keskittää kaikki ajatukset yhteen mielenkiintoiseen ja mieluisaan asiaan ilman tulospakkoa oman kiinnostuksen ja vireystilan mukaan.
- Onnistumisen kokemukset ovat aina ihmiselle hyväksi ja epäonnistumiset kasvattavat.
- Ennen kaikkea, itse tekemällä saa juuri sellaisen kun sattuu tulemaan!
 |
| DIY-helistin |
Ollaan rehellisiä: Pilkkimällä harvoin saa kalaa siinä määrin, että sillä itsensä tai perheen ruokkisi. Ainakin suhteessa käytettyyn aikaan ja vaivaan pakkaseen päätyvät kilomäärät ovat melko vaatimattomia. Tai sitten en vaan osaa lajia riittävän hyvin. Kuitenkin joka talvi huomaan seurailevani lämpömittaria mielessäni jäiden paksuus. Jokohan uskaltaisi?
Pilkkimisessä peruskaava on hyvin yksinkertainen. Katsotaan kartasta mielenkiintoinen vesi ja sen mahdolliset kalapaikat. Tällaisia voivat olla vaikkapa syvänteet ja niiden reunat, selkäkarit, saarien ympärystät, ojien suut, niemien kärjet ja otolliset lahdet tai salmet. Kun paikka on valittu, otetaan mukaan perusvalikoima pilkkejä, reppu ja kaira. Minulla tämä tarkoittaa paria eri pystypilkkiä, muutama hyväksi havaittu perus mormuska ja muutama luottotasuri, eli tasapainopilkki.
Kun kohdekalana on ahven, vavassa on hyvä olla jonkinlainen herkkyyskärki, josta pienenkin nykäisyn erottaa helposti. Mormuskaa käytettäessä siiman tulee olla riittävän ohut, jotta tuntuma vapaan säilyy. Pystypilkki kestää hieman paksummankin siiman. Pilkkiä uitetaan vaihtelevalla käsialalla ja välillä pidetään täysin paikallaan. Jos kala ei ilmoita itsestään parin minuutin sisällä, kannattaa vaihtaa paikkaa varsinkin sydäntalvella, kun kala ei välttämättä liiku paljon. Pilkin yleisimmin 5-20cm pohjan yläpuolella. Kalastuksen voi aloittaa vaikkapa kelaamalla kaksi kierrosta pohjasta ylöspäin, jos kyseessä on pieni vapa. Tällöin ollaan ainakin lähellä todennäköistä pyyntisyvyyttä.
Tavallisin pilkiltä saatu kala on alle 100g painava ahven. Hyvällä syönnillä niitä voi saada repun täyteen. Toisinaan päivä kuluu kairatessa ja kahvitellessa. Tuurilla on oma osuutensa, mutta pilkkimisessä hyvän kalasaaliin saavuttaminen kerta toisensa jälkeen perustuu pääasiassa taitoon ja kokemukseen. Onnistuneeseen pilkkipäivään ei kuitenkaan vaadita runsasta kalapussia, vaan hyvä eväspussi ja lämmin vaatetus lähtiessä ovat tae siihen, että kotiin tullessa mieli on levännyt ja olo raukea. Jos kalapussi on kuitenkin saanut täytettä, kannattaa pienistä ahvenista valmistaa vaikkapa kalapottia, joka on herkullinen ruisleivän päällinen!
Vavan kärjen tuijottamisessa on yksinkertaisuudessaan jotain hyvin meditatiivista. Tunnelmaa voisi verrata nuotion tai jäähallissa jäänhuoltokoneen tuijottamiseen. Paitsi toisinaan syvimmät mietteet keskeyttää juuri se talven mahtavin tärppi, joka saa miehen hyppäämään jakkaraltaan, kahvitermoksen kaatumaan ja parhaassa tapauksessa kotiinvietäväksi fileoitavaa ja monta kerrontaa kestävän tarinan.
9 kk kului. Huomasin olleeni 2 vrk sairaalassa, valvoneeni 40 tuntia yrittäen tukea vaimoani tehtävässään, jota en hänen puolestaan voinut tehdä. Lopulta lapsi saatettiin maailmaan sektiolla ja sain olla mukana leikkaussalissa.
Rutinoituneet ja päättäväiset, mutta hellät kädet pesivät poikani ja mittasivat hänestä paljon erilaisia mittoja. Tämän muutaman minuutin kestävän session aikana tehtäväkseni jäi ikuistaa joka hetki järjestelmäkameran optiikan kautta muistikortille parhaan kykyni mukaan.
Yhtäkkiä huomasin olevani kahdestaan vapisevan ja itkuisen poikani kanssa jossain synnystysosaston lukuisista huoneista. Lapsi laitettiin paitani sisään paljasta rintaani vasten odottamaan äidin pääsyä salista. Siinä me nyt olimme. Minä täysin neuvottomana ja pieni poikani, jonka ainoa vaihtoehto oli luottaa, että huolehdin hänestä parhaan kykyni mukaan.
Isäksi tuleminen tapahtuu hyvin äkkiä. Äidillä suhde lapseen on kehittynyt syväksi jo sen ajan kuluessa, minkä hän on kohdussaan tätä kantanut. Minulla suhteen luominen omaan lapseeni alkoi käytännössä vasta tuosta hetkestä sairaalan nojatuolissa, jonka vietimme toisiamme ihmetellen. Siis tiedostin sen, että nyt todella olin isä. Isäksi kasvaminen toki tästä vasta alkoi.
Ennen lapsen tuloa olin epävarma siitä olenko valmis isäksi. Tiesin haluavani lapsen tai useampia, mutta tiedostin myös sen valtavan vastuun mikä lapsen saamista seuraa. Hänelle olisin maailman tärkein mies, ja kaikki valintani ja tapani toimia elämässä, niin tiedostetut kuin tiedostomattomatkin, vaikuttaisivat suoraan siihen millaiseksi ihmiseksi hän kasvaa. Ehkä pohjimmiltaan kysymys oli siitä, olinko riittävän hyvä ihminen omasta mielestäni.
Jälkikäteen ajateltuna ajatukset siitä, että joskus olisin valmis, olivat utopistisia. Eihän isäksi voi kasvaa muuten kuin tulemalla isäksi. Ja tässä asiassa jokainen lähtee samalta viivalta, kun ensimmäisen lapsensa syliinsä saa. Erilaisia ajatuksia hyvästä vanhemmuudesta, kasvatustavoista tai vastuunkannosta on toki jokaisella ihmisellä. Silti jokainen elämäntilanteesta, elämänhallinnasta tai koulutustasosta riippumatta joutuu pieni askel kerrallaan muodostamaan suhteensa lapseensa ja omaan isyyteensä. Learning-by-doing, vai miten siellä jossain tenttikirjassa aikanaan lukikaan.
Luonto on ihmeellinen asia. Äitiyshormooneista jokainen on lukenut - luonnon keinosta kytkeä naisessa äitiysvaihde pykälään. Mutta kyllä luonto on asian niin hyvin suunnitellut, että miehestäkin se isyysvaihde kytkeytyy päälle. Me olemme olleet metsästäjiä, mutta niin olemme myös suojelijoita. Molempien tarkoituksena turvata laumamme hyvinvointi. Matka on vasta alussa, onneksi!
Vaunut/Rattaat
Vauvanvarusteiden kilpailu tuntuu kulminoituvan tähän varusteeseen. Keskustelut pyörivät aika paljon samaa rataa, kun miehillä automerkeistä ja malleista. Siinä missä toiselle riittää toimintavarmuus ja edulliset kilometrit, toinen on valmis maksamaan premium-luokan ajokokemuksesta esim. Emmaljungan luksusmalleilla.
Vaunut ja rattaat on siis eri asia. Vaunuista puhuttaessa tarkoitetaan sellaista kopallista vauvan kulkuneuvoa, joka ei mene muihin asentoihin. Tämä on aika lyhytikäinen hankinta, menee jonnekkin 7-9kk tienoille saakka keskimäärin. Rattaat on tästä seuraava malli, jossa isompi lapsi pystyy istumaan. Näistä osa menee makuuasentoon, ja aurinkosuojan kanssa muistuttuvat tällöin erehdyttävästi vaunuja.
Molempia saa isoilla, pienillä, kääntyvillä, umpi- ja ilmakumi pyörillä. On erillisjousitettua, runkojousitettua, matkamallia, maasto- ,juoksu- tai maastojuoksumallia ja mitä vaan ikinä keksit. Runsauden pula on siis ilmeinen ja tässä kohtaa otsa kastuu hiestä helposti, mutta pysytään rauhallisena.
Kannattaa kartoittaa ensin omat tarpeet ja sen jälkeen omiiin tarpeisiin sopivat vaunut löytyvät varmasti. Meillä asunnon virkaa toimittaa tällä hetkellä n.65m2 paritalon puolikas yhdellä kylmällä varastohuoneella sisäänkäynnin yhteydessä. Tämän vuoksi käyttöominaisuuksien lisäksi myös logistiset ratkaisut olivat tärkeässä osassa valintaa tehdessä, tilaa ei ole ylenpalttisesti.
Pienen selvittelyn jälkeen valinnaksemme valikoitui Britax Affinity yhdistelmävaunut yhdellä lapsella käytettynä taas Tori.fi palvelun kautta. Pakettiin kuului itse runko, vauvan vaunukoppa, ratasosa, isot etupyörät pitempiä lenkkejä varten ja kääntyvät pienet etupyörät esim. kaupunkikäyttöön ja ahtaampiin tiloihin. Lisäksi em. vauvan turvakaukalo menee suoraan samaan runkoon, jolloin oli kätevää nostaa nukkuva lapsi kopassaan autosta mukaan herättämättä häntä. Eli paketin perusajatus: Yksi runko, joka muovautuu paloja vaihtamalla eri käyttötarkoituksiin sopivaksi ja käyttöikä on suht pitkä.
Poika on nyt 9 kk vanha ja nukkuu makuuasentoon käännetyssä ratasosassa ulkona mielellään. Päivitimme ratasosaa vielä rattaisiin tarkoitettulla talvimakuupussilla jolloin päikkärit onnistuvat hyvin jopa -20 asteen pakkasilla.
Hankinnassa tärkeää on siis miettiä, mitä ominaisuuksia arvostaa eniten ja lähteä kartoittamaan vaihtoehtoja sen pohjalta. Kannattaa käydä hyvinvarustellussa lastentarvikeliikkeessä tutkailemassa vaihtoehtoja, myyjät ovat pääsääntöisesti hyvin ammattitaitoisia.
Hoitopöytä
Hoitopöytä ei ole välttämätön hankinta, jos asunnosta löytyy jokin muu taso missä vauvan huoltotoimenpiteitä pystyy suorittamaan. Itse nikkaroin asunnosta valmiiksi löytyvän Muuramen pikkukolmosen päälle hoitotason koivusta ja maalasin sen valkoiseksi. Hoitopaikkaa valitessaan kannattaa huomioida muutama seikka.
Jos mahdollista, hoitotason kannattaa sijaita vesipisteen lähellä. Kun pesun tarve on, asunnon läpi kantaminen aiheuttaa väistämättä lisäsiivoustoimenpiteitä silloin tällöin.
Hoitotason tulisi olla riittävän suuri, jotta siihen mahtuu lapsen lisäksi myös muut oheistarvikkeet. Toki niitä voi laittaa esim erilaisiin seinälle ripustettiin koreihin hoitotason läheisyyteen, jos tasolla ei ole tilaa.
Hoitotason korkeus olisi hyvä olla sellainen, että sen ääressä saa seisoa selkä suorassa. Varsinkin ensimmäisinä kuukausina hoitotasolla vietetty aika on aika runsas.
Jos pesuhuoneesta löytyy sivusta täytettävä pesukone, sen päälle hankittu hoitoalusta on erittäin hyvä ratkaisu. Hoitotason käyttäikä on kuitenkin aika lyhyt. Kun lapsi lähtee liikkeelle, hoitotaso ei ole enää toimiva ratkaisu, vaan useimmat toimenpiteet on helpompi tehdä vaikka sylissä.
Itkuhälytin
Itkuhälytin on laite, jonka hankkiminen tulee hyvin pian ajankohtaiseksi. Ihan halvinta mallia ei kannate hankkia, koska niissä usein puuttuu keskeisiä tarvittavia ominaisuuksia.
Hyvässä itkuhälyttimessä sekä lähettimen, että vastaanottimen saa toimimaan ilman verkkovirtaa. Tämä helpottaa toimintaa varsinkin kodin ulkopuolella, kun vaunujen paikkaa ei tarvitse etsiä eikä vanhempien päivystää pistorasian vieressä. Hyvä hälytin myös ilmoittaa paristojen loppumisesta tai yhteyden katkeamisesta yksiöiden välillä kuuluvasti.
Toimintasäteet tuntuvat olevan kaikissa nykyään aika reiluja. Äänenlaaduissa ja voimakkuuksia sen sijaan on isoja eroja. Myös selkeät merkkivalot ovat hyvä olla.
Oma lukunsa ovat mobiililaiteiden parina toimivat videokuvalliset itkuhälyttimet, niissäkin valikoima kasvaa jatkuvasti ja kuulemani mukaan alkavat pääsääntöisesti olemaan jo ihan toimiviakin. Hinta tietysti on myös korkeampi.
Itkuhälyttimistä pyydetään käytettynä melko kovia hintoja. Niiden hankintahinta uutena ei ole kovin iso ja uudessa on aina täysi takuu, siksi päädyimme hankkimaan tämän uutena. Valintamme oli Philips Avent
SCD570/00 Dect, hinta muistaakseni 70-80e. Kannattaa panostaa tähän, jos vertaa
40e halvimpaan malliin, rahalle saa vastinetta ja kyseessä on kuitenkin
pitkäikäinen ja päivittäisessä käytössä oleva investointi.
Muut härpäkkeet
Äskeiset varusteet, äitiyspakkauksen sisältö ja kasa lahjana saatuja vaatteita muodostavat hyvän aloituspakkauksen. Varuiksi kotiin kannattaa hommata myös muutama purkki korvikemaitoa, vaikka lähtökohtaisesti vauva pyritään ruokkimaan äidinmaidolla. Arki kertoo sitten lisää tarpeita ja tietysti kaikki lapselliset sukulaiset ja ystävät neuvovat mielellään. Kysymättäkin.
Lasketun ajan lähestyessä aika tuntuu hidastuvan. Tunnelma on odottava ja äidillä tietysti tukala, kun raskauden viimeisellä kolmanneksella vauva ottaa massakauden päälle ja maha kasvaa silmissä. Tällöin hyvää ajankulua on valmistella kotia tulevaa varten.
Olimme tietysti raskauden aikana miettineet mitä tarvikkeita kotoa olisi hyvä löytyä, kun nyytti viimein kotiin saapuu. Koska kyse oli esikoisesta, kokemusperäistä tietoa asiasta ei tietenkään voinut olla. Asia vaati hiukan perehtymistä, mikä minulle sopi hyvin, sillä pureudun mielellään hankintoihin kunnolla. Kyllä pitää ihmisen tietää mihin rahansa laittaa!
Kun avasin lastentarvikkeiden Pandoran lippaan, tajusin miten typerä olinkaan ollut, kun olin kuvitellut, että ostamme vaunut, pinnasängyn, turvakaukalon, hoitopöydän ja sillä selvä. Katson hyvän hintalaatusuhteen omaavat tuotteet ja asia on hoidettu.
Ensinnäkin hyvin pian kävi ilmi, että lastentarvikkeet ovat verrattavissa rannekellon ostoon. Voit ostaa Tokmannilta viiden euron kellon, ja siitä näkee ajan. Hyvällä tuurilla se pysyykin ajassa, ja kestää aikansa. Eikä harmita, jos se menee rikki. Toisessa päässä vain taivas on rajana, rahaa voit laittaa niin paljon kiinni kun ikinä vaan on irroitettavissa ja halua riittää. Lisäksi tarvikevalikoima on ihan tolkuton ja markkinointiyritykset luovat taitavasti mielikuvaa siitä, että jokainen lastaan rakastava vanhempi hankkii kaiken tämän ja enemmän. Siispä hihat ylös ja härkää sarvista.
Turvakaukalo
Lähestyin asiaa aikajärjestyksessä. Ensimmäisenä sairaalasta päästyämme tarvitsimme turvakaukalon. Turvakaukaloita on monenmerkkisiä ja hintaisia. Ne voidaan kiinnittää autoon joko turvavöillä, turvavyökiinnittäiseen alustaan tai Isofix-alustaan. Koska molemmista autoistamme löytyy Isofix-mahdollisuus, tuntui se kätevimmältä vaihtoehdolta. Alusta tulee siis auton takapenkkien selkä- ja istuinosien välistä löytyviin metallikiinnikkeisiin kahdella pikalukitteella kiinni, työkaluja ei tarvitse. Jalustat ovat kaukalokohtaisia, eli ne eivät toimi ristiin eri merkkien välillä.
Turvaistuinvalmistajat ja myyjät tietysti toitottavat, että kaukakaloa tai istuinta ei pidä ostaa käyttynä, koska se voi olla kolaroitu. Mielestäni tässäkin asiassa voi kuitenkin luottaa maalaisjärkeen. Turvakaukalon käyttöikä on suht lyhyt (meillä meni 9kk), ja käyttötunnit loppuviimeksi aika vähäisiä. Siistin tuoreehkon alustan ja kaukalon asialliselta myyjältä uskaltaa kyllä ostaa, ja säästö on herkästi satasia.
Kaukalo löytyi Tori.fi palvelun kautta. Vuoden vanha Britax Baby safe plus II shp (olen todennut myös, että lastentarvikkeiden nimet osaavat olla todella kryptisiä, lähes taulu-tv tasoa). Kaukalo oli siisti, siitä löytyi sivutörmäyssuojat, sangan asentoa saa säädettyä yhdellä kädellä autossa ja oli testeissäkin pärjännyt. Istuimen koko säätyi käyttäjän mukaan helposti yhdellä kädellä. Hyvä ostos mielestäni.
Pinnasänky
Enpä olisi uskonut, että näinkin yksinkertaisesta asiasta on saatu väännettyä niin monta sovellusta ja vieläpä niin, että monissa sovelluksissa on oikeasti tarveperäinen järki taustalla.
Pinnasänkyä ei välttämättä tarvitse lapsen kotiuduttua vielä hetkeen. Ihmisen taimi mahtuu elämänsä alkutaipaleella nukkumaan hyvin äitiyspakkauksen pahvilaatikossa, jossa tulee patjakin mukana tarkoitusta varten. Meillä pinnasänky oli kuitenkin perusteltu hankinta heti, koska taloudessamme lattioita nuohoaa Jack Russelin terrieri. Ajattelimme, että tutustuminen näillä kahdella on helpompaa, kun saa pinnojen välistä aluksi ihmetellä uutta perheenjäsentä.
Sänkyjä on siis useita erilaisia. Esim Stokke tekee modulaarista lapsen iän mukana muotoutuvaa sänkyä, joka on huomattavan arvokas.
Perussängyn saa käytettynä muutamalla kympillä, eikä uutenakaan sellaisesta valtavasti köyhdy. Esim Briolla on hyvä valikoima.
Ominaisuus, mikä on vähintäänkin sängystä olisi hyvä löytyä, on pohjan korkeuden säätö. Säästää vanhempien selkää, kun tiheimmän imetyksen aikaan ei tarvi nostella niin matalalta lasta ruokailemaan ja vaipanvaihtoon. Toinen hyvä ominaisuus on laskettava tai irrotettava sivu, jolloin pinnasängystä saa tehtyä ikäänkuin lisävaunun vanhempien sänkyyn. Näin äidin ei tarvitse nousta sängystä kun ottaa lapsen ruokailemaan. Eli helpottaa arkea. On muuten taivaan tosi, että kun äidin arki helpottuu, myös isän arki helpottuu. Panostamisen arvoinen asia siis.
Saimme naapurilta vanhan sängyn riittävillä ominaisuuksilla kättelemällä. Hioin ja ruiskumaalasin sen valkoiseksi, jolloin lopputulos tyydytti myös estetiikan päälle enemmän ymmärtävää vaimoani.
Jatkuu seuraavassa.
On hankala kuvailla tunnetta ja sitä ajatusmyrskyä, mikä pääni sisällä pauhasi raskausuutisen kuultuani. Lapsi oli toivottu, joten mistään yllätyksestä ei varsinaisesti ollut kyse. Mutta yllätti se silti!
Elokuvissa itketään onnesta tikun näyttäessä kahta viivaa, hypitään ja halataan. Itsekin vaimoani halasin ja tunsin sykkeeni kiihtyvän ja kouraisun vatsanpohjassa. Ensimmäinen tunne oli ehkä epäuskoisuus, nytkö se tapahtuu? Sen jälkeen pääni täytti pikkuhiljaa loputon määrä kysymyksiä. Olenko valmis? Pystynkö huolehtimaan jostain niin särkyvästä? Mitä nyt ensimmäisenä kuuluu tehdä? Neuvolat? Syöminenkin kai muuttuu, voiko vielä harrastaa? Mitä tämä tarkoittaa parisuhteellemme? Mitä muutoksia kotiimme pitää tehdä? Kai sille jokin jakkara tarvitsisi autoon hommata? Miksi ajattelen näitä kysymyksiä, enkä hypi ilosta silmät kiiluen tunnekuohun vallassa?
Itselläni asian käsittely menee yleensäkin näin, kun maailma ympärillä muuttuu. Rationaalinen ajattelu ja käytännön asioiden järjestäminen tulevat ensin, tunne tulee sen jälkeen kun asiat on saanut päässään johonkin järjestykseen. Ehkä se on jäänne ajoilta, jolloin mies vartioi kulmakarvat tanassa laumaansa luolansa suulla, keino selviytyä ja turvata tärkeimpiensä turvallisuus.
Ensimmäiset kyyneleet tulivat ensimmäisessä ultrassa. Ehkä mies tarvitsee jotakin konkreettista ymmärtääkseen tilanteen olevan totta. Tunsin ylpeyttä, ilman minua tuo jo ilmiselvästi ihmistä muistuttava kääpiö ei olisi tuossa näytöllä. Sitä seurasi onnellisuus ja helpottuneisuus, kun saimme tiedon siitä, että kaikki on niinkuin pitääkin. Tulostin sysäsi mukaan listan kuvia, ja niiden kera siirryimme autoon. Halusin yhden kuvan lompakkooni.
Miesten kirjoittamista blogi-teksteistä on kauniin vaimoni mukaan pulaa. Hän on hyvin viisas ja yleensä oikeassa, siksipä sen täytyy olla totta. Ajatus kirjoittamisesta lähinnä oman itsepohdiskelun apuvälineenä ja päiväkirjanomaisena muistiona on kypsynyt jo hyvän aikaa, siis miksipä ei?
Kuluneen viiden vuoden aikana elämässäni on tapahtunut paljon. Ei mitään mullistavaa, vaan ihan tavallisia elämän kaareen monille liittyviä asioita, jotka kuitenkin kaikki koemme omalla tavallamme. Samojen kysymysten äärellä ihmetellään, vastaukset eivät ole kaikille samoja.
Tarkoituksena on kirjoittaa monen ihmisen arkeen liittyviä kysymyksiä auki, sekä tiputella sekaan myös kevyempiä miehisiä näkökulmia useita koskettaviin ihmetyksen aiheisiin, kuten talvirenkaiden tai oman pesäpaikan valintaan, tai kuinka saada housuvaipat vaihdettua ilman sivullisia uhreja.
Tervetuloa seuraamaan!
